torstai 10. tammikuuta 2013

Pellolla + tulossa uusi satula

Tänään tulin vasta puol viiden aikaan kotiin, oli pimeetä mutta päätin kuitenkin lähteä Armin kanssa pellolle. Isä on aurannu pienen  "raviradan" mutoisen tien pellolle niin päätin että mennään sinne.

"Varusteena" mulla oli porkkanakeppi, muuta en tarvitse enää. Yritin miettiä että mikä voisi saada Armia pitämään ratsastuksesta, en keksiny mitään. Päätin kuitenkin että harjotellaan kääntämistä ulko pohkeella, Armi kun on ollu "kouluponi" on oppinu että pitää kääntää sisäpohkeen ympäri (vaikka ei se sitä sillee osannu). Koska olen jo maastakäsin harjotellu tätä aika paljon niin se toimi yllättävän hyvin, tämä toimii kuitenkin vaan kun kävelee. Lopetin kuitenkin pienen harjottelun jälkeen kun kaikki vielä meni hyvin, vaihdettiin tehtävää.

näitä vanhoja kuvia joudun lisäämään

Kun ratsastaa Armilla pellolla vauhti voi olla todella kova, ainakin kotiin päin. Siksi harjoteltiin pysähtymistä, senhän pitäisi olla yhtä vahva kuin liikkeelle lähteminen. Sain pari kertaa ottaa "hätäjarrua" käyttöön koska halusin nopeampaa reaktiota, sen jälkeen Armi pysähty heti kun pyysin. Lopetin siihen koska molemmille jäi selvästi siitä hyvä mieli, Armi oli tosi tyytyväinen itsestään kun oli tajunnu mitä piti tehdä ja sai vielä namin ja isot rapsutukset.

Tehtiin kyllä vähän muutakin pientä, mutta noihin panostettiin. Tehtiin esim. etu- ja takaosa käännöksiä, peruuttamista ja sideways:ia tynnyrin yli.



Isoin uutinen on kuitenkin se että nyt on "uusi" satula ostettu, kestää kuitenkin ennenkuin on kotona. Löydettiin n. 9kk vanha 500€ halvempi satula Saksasta, olimme jo melkein ostamassa ihan uutta mutta onneksi löysimme. Se oli vähän käytetty ihan hyvänkuntoinen, varmaan ihan hyvä että on vähän käytetty niin on ainakin valmiiksi sisäänratsastettu. Toivon että tämä sopii, en jaksasi enää jatkuvasti etsiä uutta sopivaa satulaa. Se on siis Startrekk Western Shorty. Kuva on otettu täältä ja on samanlainen paitsi että meidän satula on ruskea, kuvassa oleva satula on erillainen ruskea.



Mitä pidätte uudesta ulkoasusta? mulla on niin huonoja talvikuvia niin tein vanhoista (kesäkuvista)
Voisin tehdä yhden bannerin jos joku on vailla!:)

2 kommenttia:

  1. kiva tää ulkoasu:) ja postauski oli hyvä!

    VastaaPoista
  2. Moi! Heitin sulle blogissani haasteen: http://17a8.blogspot.fi/2013/01/liebster-blog-haaste.html :)

    VastaaPoista