keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Haluatteko kysymyspostauksen?

Olisi taas aika kokeilla, tulisiko tarpeeksi kysymyksiä että saatais kysymyspostaus! Saa kysyä ihan mistä vain, eli ei kuin kyselemään!!


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Leikkiä Armin ja Lahjan kanssa!


Minulla oli tänään suunnitelmissa jotain uutta, mitä en ennen ole kokeillu. Kokeilin nimittäin leikkiä molemien kanssa samaan aikaan. Mielestäni se meni ihan hyvin ensimmäiseksi kerraksi, mutta hankalaa oli. Ensinnäkin Armi ja Lahja on ihan eri tasoisia, Armi ymmärtää ja reagoi paljon nopeammin joten Armi oli jo peruuttanu niin paljon kuin voi ennenkuin Lahja edes aloitti. Lahja reagoi kyllä muutaman toiston jälkeen yhtä nopeasti kuin Armi. 
Päästin lopuksi Armin vapaaksi, niinkuin olin jo todennu alussa Armi ei voinu ymmärtää miksi Lahjakin oli meidän mukana. Se näkyi hyvin sen silmistä, ja jos minulla ei ollu kaikki huomio Armissa niin sitä ei kiinnostanu. Hetken päästä Armi tuli kuitenkin hyvin mukaan, jolloin tehtiin cirkling gamea ravissa sekä stick to me.




Ennenkuin lähdettiin kotiinpäin kävin pikaisesti Armin selässä. Laukattiin vähän aikaa ympyrää molempiin suuntiin, ja lopetettiin.




perjantai 25. lokakuuta 2013

Vaihteeksi taas uusi satula!



Me saatiin taas vaihteeks uusi satula tänään, toivon että tämä oli viimeinen vaihto. Minusta vain tuntui etten pystyny istumaan kunnolla lännesatulassa, muuten se oli oikein hyvä mutta Armin pomppivan ravin takia en pystyny ollenkaan istumaan harjoitusravissa. Se että satula oli joustorunkoinen ei auttanu asiaa ollenkaan. Päätin sitten palata takaisin "tuttuun" satulaan, nimittäin sensation ride satulaan (rungoton satula). Meillä oli parisen vuotta sitten samanlainen, enkä oikein vieläkään ymmärrä miksi se vaihdettiin. Sain vanhan satulan nopeasti myytyä ja löysin ruotsista sopivan käytetyn satulan todella hyvään hintaan.
Saatiin mukaan Grandeur padi joka oli niin hyvässä kunnossa, että ei varmaan ole käytetty montaa kertaa. En kuitenkaan käyttäny sitä sillä meillä ei ole satulaan sopivia "normaaleja" huopia. Ostin kuitenkin aiemmin syksyllä sensation padi Lahjalle, jonka käytän nyt Armilla. Lahjalla on siis myös sensation ride satula!
Alla hyvä video miten padi toimii:


Oltiin tänään n. 10km "juoksulenkillä", ravattiin suurimman osan lenkistä. Saatiin samalla Armille kunnon hikijäljet, hyvältä näytti. Vaikka satula näyttää olevan todella pitkä (47cm) niin taakse ei kuitenkaan tule painoa,  kosketuspinta on vain 42-43cm. 

Sensation ride 3G, 4G istuin
sensation ride pad

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Maastoilua

Ollaan viimeaikoina maastoiltu enimmäkseen, nautitaan vielä vähän aikaa ennenkuin on niin pimeetä ettei maaston huvita lähteä. Sateiden ansiosta tiet ovat vihdoin vähän pehmeämmät, tähän asti ovat olleet kuin asfalttia, niin voi hyvin mennä vähän kovempaa tiellä.

Hevoset ovat olleet nyt vähän yli kuukauden talvitarhassa, ja Armin laihdutus on sujunu yllättävän hyvin. Ollaan annettu normaalia vähemmän heinää, sillä kaikkien pitäisi laihtua, ja liikutettu suhteellisen ahkerasti. Armi on nyt mielestäni aika hyvässä kunnossa, pömppömaha on pienentyny huomattavsti ja kylkiluut tuntuu sopivasti.


perjantai 18. lokakuuta 2013

Lahjan ultraus


Tänään on tasan 12 viikkoa siitä kun Lahjaa siemennettiin viimeistä kertaa, siksi oli aika kutsua eläinlääkäri paikalle. Lahja seisoi kohtuullisen hyvin paikallaan koko ultrauksen aikana, aluksi se vähän kiemurteli mutta lopetti sitten. 

Saatiin tietää että kaikki näytti normaalilta, ja että on aika varmaa että "varsa" pysyy siellä loppuun asti. Seuraavalla kerralla eläinlääkäri tulee on toukokuussa, jolloin annetaan jäykkäkouristus rokote. Toivotaan ettei eläinlääkäriä tarvita ennen sitä!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Online ja Liberty pellolla

Eilen oltiin pellolla leikimässä, yritän viimeistellä kaikkea ennen level 3 kuvaukset. Tänään harjoteltiin kahdeksikkoa, vaikka niinkuin vähän arvasinkin niin siinä ei enää paljon harjoittelemista ole. Se voisi tietenkin olla parempi, aina on parannettavaa, mutta päästään tason läpi.
Koska kahdeksikko meni mielestäni niin hyvin, emme leikinneet kovinkaan kauan.

Armi on vihdoin tajunnu cirkling gamen idean "maintan gait, maintain direction", se ylläpitää laukan tai ravin niin kauan kunnes minä keskeytän sen. Välillä se vielä tiputtaa laukasta ravin, mutta ei yhtään niin usein kuin kuukausi sitten!




Lopuksi leikittiin vielä vähän vapaana. Aloitettiin helpolla leikillä, sideways gamella. Halusin ensin saada Armin huomion täysin minuun ettei tapahdu samaa mitä viimeksi; Armi lähti syömään, jolloin yllätyin sillä Armi ei koskaan ole ollu kiinnostunu syömisestä leikin aikana.
Kun Armilla oli huomo minussa tehtiin vähän vauhdikkaampia leikkejä, ja Armi pysyi hyvin luonani. leikittiin suurimman osan ajasta cirkling gamea tai stick to me, ei kuitenkaan leikitty kovinkaan kauan.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Maasto


Käytiin eilen ystäväni kanssa pidemmällä maasto lenkillä, nyt kun metsät on vielä sen verran kuivia että siellä voi ratsastaa. Kohta onkin pimeetä jo neljän jälkeen, jolloin ei enää koulun jälkeen ehdi pidemmälle lenkille.

Lenkin pituus oli ehkä n. 10km, josta n. 3km oli metsää, n.3-4km "metsätietä" ja n. 3-4km hiekkatietä. Armi oli aina metsässä melko jännittyny, voi olla että se tunsi että siellä on hirviä (metsästys aika alkoi, joten hirvet liikkuu paljon) tai sitten oli vain sellanen päivä eilen. Kerran se jopa kääntyi ympäri, mutta ei sen enempää. Lahja oli koko matkan ihan rauhallinen, ei pelänny tai käänytny ympäri kertaakaan.
Armin jännittyneisyydestä huolimatta meillä oli hauskaa, ja lenkki oli kaikinpuolin ihanan virkistävä.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Koppiin menemistä III

Tänään oli meidän kolmas lastaus kerta, parelli ajalta. Joka kera menee paremmin, Armi alkaa ymmärtämään että kopissa on ihan turvallista. Vielä se ei ole täysin rentoutunu, mutta kävelee kuitenkin aika hyvin sisään. Välillä käveli jopa suoraan sisään, mutta usein jouduin auttamaan pienen paineen avulla.



peruutus

friendly game

Samalla päätin ottaa vähän syyskuvia Armista sekä Lahjasta, ennenkuin kaikki lehdet ovat tippuneet. Molempia kiinnosti eniten ruoka, eikä millään halunneet laittaa korvia eteenpäin. Sain mielestäni kuitenkin pari ihan onnistunutta kuvaa!





Lopuksi vielä video, joka kuuluu viime postaukseen!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tottelevainen poni!?


Nyt on koeviikko ohi, ja toivotaan että jäisi enemmän aikaa Armille.
Tänään olin kuitenkin vapaa, joten aikaa on ollu tehdä mitä vain. Ainakin tuntu siltä aamulla, mutta yhtäkkiä kello olikin viisi. Koko päivän olen viettäny ulkona, hauskassa seurassa.

Ystäväni tuli kuvaamaan minua ja Armia joten kuvia oli paljon, vaikeeta oli valita mitkä laitan blogiin.
Harjoteltiin ylläpitämään pyydettyä askellajia, jos Armi sirtyi laukasta raviin tehtiin suunnanvaihdos -eli niin kauan kuin Armi tekee mitä pyydän en laita siihen mitään painetta, jos se vaihtaa askellajia laitan painetta. Ollaan harjoteltu tätä aika ahkerasti viimeaikoina joten nykyään Armi ylläpitää "vaadittua" askellajia.
Ettei siitä tulisi niin tylsää, lisäsin siirtymisiä aina välillä. Laukka-ravi-seis-käynti-ravi...


Ohjas ajoin Armia toista kertaa tänään, siihen nähden meni oikein hyvin. Armi käntyy aika hyvin jo mutta tavoite olsi kyllä saada se kääntymään nopeammin ja pienimmillä avuilla.




Lopuksi päästin Armia vapaaksi, tarkoitus oli tehdä vielä jotain. Armi oli kuitenkin eri mieltä ja juoksi syömään, yllätyin todella ettei juossut kotiin. Pian se olikin vielä kauempana, ja kun olin menossa hakemaan sitä se vaihtoi paikkaa. Lopuksi Armi juoksi ympäri peltoa, no sellanen päivä tänään. Ainakin sai liikuntaa, minä että Armi!