Huomenna on "viimeinen" koe, ja sitten voin vihdoin rentoutua ja ottaa lomaa, ainakin melkein. Sillä halusin tänävuonna vielä suorittaa historian toka kurssi, mutta en saanu sitä mahtumaan niin olen tentannu sen. Se tarkoittaa että minulla on vielä koe ensi viikon torstaina. En kuitenkaan aijo kirjottaa historiaa, niin 7 tai 8 riittää.
Olen tällä viikolla kuitenkin ehtiny liikuttaa Armia ja Lahjaa joka päivä, loppuviikosta saavat vapaata kun siskoni ylioppilasjuhlia pitää valmistaa.
Olen nyt pari päivää käyttäny meidän 13.7m köyttä, nyt kun on tilaa käyttää sitä. Viimevuonna en montaa kertaa käyttäny sitä, koska Armi ei oikein vielä niin pitkällä etäisyydellä tienny mitä tehdä tai sitten minulla oli huonot avut. Tänään ja eilen perus jutut tomi ihan hyvin, eli suunnan vaihdot ja askellajin vaihdot.
Suunnanvaihdot ovat olleet meille iso haaste mutta nyt ne alkaa vihdoin sujumaan ihan hyvin. Vaihto vasemmasta oikeaan ei aina vielä toimi, luultavasti siksi että vasen kierros on helpompi Armille mutta on se parempi kuin ennen. Tehtiin ensin ravista ja myöhemmin laukasta.
Askellajeja Armi vaihtoi tosi hyvin, vaikka eteisyys onkin noin iso. Enimmäkseen tehtiin laukasta raviin tai laukasta pysähdys, pysähdykset sujuu paremmin sillä usein Armi luulee että kutsun sitä luokseni pyytäessäni sitä raviin.
Askellajina tänään oli pääosin laukka, sillä harjotellaan myös askellajin ylläpitämistä, ja sitä Armi osaa jo todella hyvin. Se tietää että jos se pitää pyytämäni askellajia en laita painetta sen päälle, mutta jos se vaihtaa painetta tulee. Hevonen pyrkii aina pois paineesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti