torstai 9. toukokuuta 2013

Edistystä


Olitiin tänään Armin kanssa maastossa, ihan kahdestaan. Mentiin vain pieni metsälenkki sillä mielestäni Armi ei ole tuntenu olonsa täysin turvalliseksi kanssani maastossa, se on varsinkin metsässä tehny "hätäkakat" ja ollu kokoajan vähän jännittyny.

Tänään Armi olikin jotenkin  erillainen kuin ennen, en vaan keksiny miten. Lenkin alussa Armi oli ihan normaali, pysähty välillä ja olisi halunnu kääntyä takaisin kotiin, pyysin sitä aina pienen tauon jälkeen taas eteenpäin lisäilemällä painetta vähitellen. Jos Armi otti edes yhden askeleen eteenpäin otin paineet pois ja aloitin alusta. Ei kuitenkaan kestäny kauaa niin Armi ei enää pysähtyny, mitä se ennen on tehny vielä siinä kohtaa, se käveli täysin rentoutuneena eteenpäin.
Kun saavuttiin metsään se jännittyi vähäsen, istuin itse ihan rentoutuneena, ja pian Armikin rentoutui. Ja parasta oli se ettei se jännittyny sen jälkeen kertaakaan, vaikka nähtiin jänis joka yhtäkkiä juoksi meidän ohi ja vaikka nähtiin myöhemmin ketun ihan läheltä.
Armi tekee yleensä hätäkakat metsässä kun se on jännittyny mutta tänään ei tullu mitään.



 On se kyllä hauskaa kun kovan työn jälkeen saa tuloksia. Nyt ollaan melkein saavutettu määräpäätä maastoratsastuksen suhteen, vielä jos Armi olisi näin rentoutunu kun lähdetään kahdestaan 10km lenkkejä.


Hevoset ovat saaneet nyt joka päivä syödä ruohoa vähintään tunnin verran, että tottuvat. Lannoitettiin myös meidän "kotilauduntaa" niin saadaan nyt viikon verran syöttää niitä käsin, sitten pääsevät varmaan aina iltapäiväksi laiduntamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti