maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kahden hevosen liikutus & arvonnan voittaja


Lauantaina minulle tuli aivan loistava idea, miten saisin molemmat hepat liikutettua samaan aikaan. Idea lähti siitä kun tultiin kotiin valmennuksesta ja päästettiin Armi vapaaks loppumatkalla, Armi pysyi kokoajan meidän lähellä joten päätin että minun pitää joku päivä kokeilla ratsastaa pellolla Lahjalla ja pitää Armi vapaana.


Päätin sitten tänään kokeilla, pistin naruriimun Lahjan päälle ja lähdin ratsastaa. Armi käveli tosi hienosti kokoajan meidän takana, välillä se tuli meidän edelle mutta suurimman osan ajasta se oli takanamme. Epäröin alussa vähän että mitenköhän köy kun mennään raviin, ajatuksissa kävi että Armi lähtee laukkaamaan meidän ohi niin että Lahja lähtee perään niin etten saa sitä pysähdettyä. Kerran Armi laukkas meidän edellä mutta Lahja kuunteli minua tosi hyvin niin ei käyny kuinkaan.



Kun olimme ravanneet kolme kierrosta päätin kokeilla laukkaa, vaikka sama ajatus kuin ennen kävi mielessä.  Kaikki meni kuitenkin hyvin! Armi laukkas ihan mielellään meidän takana joten ihan turhaan pelkäsin. Loppukäyneissä Armi jäi monta metriä meidän taakse, rentoutui ja käveli ihan omassa tahdissa. Lahja sen sijaan käveli aika lujaa, rentoutuneena kyllä mutta lujaa.




Arvonnan voittaja on tällä kertaa Ida, onnea sinulle ja toivottavasti oli mielusa palkinto! Lähetän sinulle s-postia.
Kiitos kaikille muille osallistujille, ja muistakaa osallistua seuraavassakin arvonnassa! :)


6 kommenttia: