torstai 21. helmikuuta 2013

Pellolla rallittamassa


Eilen saapui tilaamani kaulanaru, tai oikeastaan "kaulakoriste". Sitä ei voi käyttää ohjaukseen koska tuo stopperi valuu niin että kaulanarusta tulee vaan isompi. Mutta onneksi Armi kuuntelee jo niin hyvin istuntaa ettei kaulanarua ei enää tarvii käyttää.
Se on kuitenkin mielestäni hieno niin enköhän käytä sitä vaikka en voi "hallita" Armi sillä!



Kävin tänään pitkästä aikaa pellolla ratsastamassa. Armi meni todella hienosti, se joka aina juoksee ihan täysillä osas ravata ja laukata rauhallisesti, pellolla. 
Siksi en ole ratsastanukaan pellolla koska Armi juoksee aina niin lujaa, ja haluaa vaan kääntyä kotiinpäin. Molemmille jää huono mieli ratsastuksesta, eikä mikään enää onnistu. Syksyllä yritin viimeks, eikä siitä oikeastaan tullu paljon mitään. Sainhan mä sen ihan rennoks mutta aina kun mentiin pihaa kohti tuli kiire.

Kävelin ja ravasin ensin kierroksen ja sen jälkeen otettiin kolme kierrosta laukkaa ja lopuks vielä yks kierros käyntiä. Kun nostin laukan yritin itse vaan ajatella vähän eteen, koska jos itse alan ensin valmistumaan ja sitten pohkeet Armi lähtee ihan täysillä. Olen siis vihdoin löytäny meille sopivan tavan nostaa laukkaa, ja itseasiassa en käytä pohkeita enää ollenkaan. 



Menin vielä vähäksi aikaa meidän "leikkikentälle" hyppäämään pari kertaa ennenkuin otettiin viimeinen käynti kierros. 
Uskon että meille molemmille jäi hyvä fiilis, toivottavasti kaikki menee ensi kerrallakin yhtä hyvin. 

Menin myöhemmin taas ulos harjottelemaan lastausta, ja Armi tuli muute heti mun luo tarhassa. Armi on edistyny tosi paljon eilisestä, nyt voin jo melkein olla trailerin renkaitten kohdalla ja lähettää sitä siitä sisälle. Ja kun päätin että lopetetaan tähän, kun kaikki meni niin hyvin, Armi päätti mennä vielä kerran koppiin. 
Viisaampaa hevosta saa etsiä;)



2 kommenttia: