tiistai 14. toukokuuta 2013

Esittelypostaus: Luosalan Lahja

Lahjan 6v (13.5.2013) kunniaksi minun piti kirjoittaa esittelypostau mutta en millään ehtiny joten kirjotan sen nyt.

Lahja 6V  (c) Pihla
6V  (c) Pihla
Luosalan Lahja on vuonna 2007 syntyny suokkitamma joka muutti meille Asikkalasta tammikuussa 2012. Ennen Lahjaa meillä oli ylläpidossa ihana suokkiruuna Sähkäri jota jouduttiin lopettamaan harvinaisen sairauden vuoksi, ja tietenkin ei voitu elää ilman toista hevosta.

Sähkäri syksyllä 2011
Lahja oli tullessaan todella lihasköyhä, se kaatu, tippu ojiin, kompuroi ja oli hirveän etupainonen eikä sillä ollu kuntoa ollenkaan.
Aloitettiin aika kevyesti rakentamaan lihaksia ja nyt puolitoista vuotta myöhemmin Lahjasta on kuoriutunu aivan upea hevonen, joka aina yrittää parhaansa.

Lahja 4½ V
helmikuussa 2012
kevät 2012
Kesä 2012
kesä 2012
talvi 2012-2013


kevät 2013

Nykyään kaikki askellajit sujuu hyvin, laukka vielä vähän raaka mutta paranee kokoajan. Ylitetään ongelmitta sopivan korkusia esteitä ja päästään ojien yli ilaman että tarvitsee pelätä. Maastossa voi hyvin ratsastaa löysillä ohjilla ilman että tarvitsee pelätä että astuu ojaan tai kompuroi.
Tästä jatketaan kehittämään taitojamme.

Lahjalla on todella miellyttävä luonne, kaikkea pitää tutkia ja maistaa. Suurimman osan ajasta se on kiltti ja hellyydenkipeä, mutta jos jokin asia ei miellytä niin se kyllä näyttää. Lahja on aika dominoiva varsinkin laumassa, ja välillä myös ihmistä kohtaan.


 Kysykää jos haluatte tietää jotain muuta tai jokin asia jäi epäselväksi!

3 kommenttia:

  1. ihana lahja, kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  2. Teilähän on siis hevoset omassa pihassa? Vastaatko sinä pääasiassa hevosten hoidosta vai? Hoidatko sekä Armin että Lahjan liikutuksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo asuvat omassa pihassa pihatossa.
      Hoidetaan hevoset yhdessä äidin kanssa, liikutan Armia ja välillä Lahjaa mutta useimmiten äiti hoitaa Lahjaa! Viimeaikoina olen kuitenkin aika ahkerasti liikuttanu Lahjaa:)

      Poista