lauantai 17. marraskuuta 2012

A normal day

Tänään käytiin kentällä ratsastamassa. Energiaa löyty niin otettiin aika paljon laukkaa. Sain tehdä monta ympyrää kun vauhdista alkoi tulla melkosen kova. Lopuksi Armi oli kuitenkin rentoutunu ja kuunteli istuntaa aika hyvin käännöksissäkin. Vaikka meillä on kyllä vielä pitkä matka siihen että voitais käntyä ilman mitään muuta kuin istuntaa.
Mentiin vaihtelun vuoksi naruriimulla. Ollaan tässä jo monta kuukautta vaan käyttty kaulanarua, varmaan siksi että olen ollu niin ylpeä että se onnistuu. Voin vieläkin joskus ajatella että miten on mahdollista että ollaan päästy näin pitkälle. En olisi ostopäivänä edes voinu unelmoida meidän nykyhetken suhteesta.



Päätin kuitenkin vielä tehdä maastakäsin vähän, kun sitähän Armi rakastaa. Päätin panostaa 8 muotoiseen kuvioon (ei tullu mukaan videoon, muisti oli täynnä), se on meille aika haastava. Koska jos pyydän Armia kävelemään sen niin se pysähtyy tynnyrin/kartion kohdalla. Tiedän että se johtuu jotenkin mun lähetyksestä mutta on vaikeeta itse katsoa mitä tekee väärin, siksi olisi kiva jos suomessakin olisi Parelli valmentajia. Ravissa sujuu oikeastaan ihan hyvin, jos vaan muistaa ettei voi tehdä kuviota liian kauan koska siloin Armi lähtee omille teille:)
Tehtiin myös stick to me, vaikka sitä ei varmaan edes tarvii sanoa koska uskon että kaikki jotka ovat hevosen kanssa tekevät tätä. Koska lasketaanhan tähän myös sitä kun taluttaa.
Cikling game sai jäädä pois tän päivän ohjelmasta. Kentälle tuli naapuritallin yks hevonen niin en voinu jäädä, koska meillä ei kyllä vielä ole niin hyvä suhde että Armi ei lähtis mun luota tervehtimään muita hevosia.
Ja onneksi lähdettiin silloin, kun oltiin kävelty puolesta matkasta kotiin niin alkoi satamaan kaatamalla. Lisättiin vauhtia laukkaan ja sit viimeset 300m käveltiin.

Olisi ollu tarkoitus pestä kaviot taas tänään mutta sään takia se jäi. Olen yrittäny pestä joka toinen päivä nyt kun on tällanen sateinen ilma. Toivon vaan että kohta tulisi kuiva ilma, pakkasta ja lunta.
Hevoset on kyllä varautuneet kylmään talveen jos katsoo karvaa.

Video on tosi huonolaatuinen, tarkennus on ihan jossain muualla mutta toivon että jaksatte katsoa kuitenkin!  

Saa kommentoida postauksiin. Toivon että joku lukijoista edes lukee blogia säännöllisesti eikä ole vaan ole liittyny lukijaks:)

8 kommenttia:

  1. Vähänkö teillä menee hyvin ! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana video, viime postausta lukiessa toivoinkin että tulisi taas video, teidän yhteistyötä on niin ilo katsoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin itsekin julkaista enemmän videoita ja kuvia mutta kun illat on jo niin pimeitä ettei kuvia tai videoita voi ottaa:( Siksi mun pitää kirjottaa vähän "fakta" tekstejä että saan jotain postauksia:)

      Poista
  3. vautsi! Tein meno on kyllä niin hienoa katsottavaa! :)

    VastaaPoista
  4. Itse olisin ehkä jättänyt hidastuksia vähemmälle, myönnän, skippailin vähän(*häpeä!*) mutta siis upea video ja tosi kiva saada videota taas:) Olen jo varmaan aiemminkin sanonut, mutta aivan upeaa, kun joku vaihtaa 'tavallisesta' ratsastuksesta tähän 'natural horseman'iin eikä vain myy hevosta ongelmien tullessa. mahtavaa! *hatunnosto*:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, mietin itsekin noita hidastuksia mutta en jaksanu sitten muokata enää, ja siitä tuli muutenkin niin huonolaatuinen.
      Niinpä, olisi kiva läytää muitakin blogeja jotka pelkästään käsittelee tätä luonnollista hevosmiestaitoa:)

      Poista