sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kentällä leikkimässä


Käytiin tänään kentällä leikkimässä. Kenttä onkin nyt aika hyvässä kunnossa, sopivan pehmeä ja kuiva. Ennenkuin aloittettiin leikkiminen Armi ja Siina sai juosta vapaana, Armi juoksi jopa vähän.

Leikittiin tänään tynnyreillä, sillä niillä ei olla pitkään aikaan päästy leikkimään kun kenttä on ollu aika huonossa kunnossa. Aloitettiin kuitenkin tekemällä kahdeksikkoa, joka toimi ihan hyvin käynnissä mutta ravissa on vielä hiomista. Kahdeksikon jälkeen tehtiin vähän hyppyjä, ensin puolikkaita hyppyjä (eli että Armi hyppää vain etujaloilla tynnyreitten yli) ja sitten "kokonaisia" hyppyjä. Sen aikaa kun meillä on ollu tauko tynnyreistä tuntuu että Armi on tajunnu puolikkaat hypyt paremmin, sillä se tiesi heti mitä siltä halusin. Puolikkaiden hyppyjen jälkeen, kun piti hypätä kokonaan tynnyreitten yli, Armi ei ihan tienny että mitä piti tehdä. Parin toiston jälkeen tavallisetkin hypyt sujuivat han hyvin.
Leikittiin lopuksi vielä cirkling gamea, yritin saada vähän laukka askeleitakin ja se sujuikin ihan hyvin. Kunhan Armi nyt edes oppisi ottamaan pari laukka askeletta ympyrällä niin voitaisi lisätä niitä pikkuhiljaa kunnes se lopuksi ehkä oppisi laukkaamaankin ympyrällä.


4 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja kivoja kuvia! :)

    Ps. Tarvitse mahdollisesti blogiisi uutta ulkoasua, voisin olla kiinnostunut tekijä:) Jos kiinnostaa ota yhteyttä s-postiin: susumix99@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Siis.. *tarvitsetko :)

    VastaaPoista