Armi sai tietenkin lääkkeitä jotka saivat mahaa sekaisin, toinen syy että maha meni sekaisin on todennäköisesti se että jouduttiin antaa kuivaa heinää. Annettiin kyllä monta kertaa päivässä myös tuoretta heinää, ettei joutuisi kokonaan siirtyä kuivaa heinään ilman totuttelua. Kaikkihan meni siinä samalla kun oltiin n.4 kertaa päivässä haavaa pesemässä, avohaava kun oli.
Haava parantui kuitenkin tosi hyvin ja nopeasti, ensimmäiset lenkit tehtiin jo 3-4 viikon jälkeen. Tästä pääsette lukemaan lisää!
Ensimmäinen kuva on vuosi sitten ja seuraavat ovat eilen otettuja. Nykyään haavasta näkyy vain arpi, eikä sitä juurikaan huomaa.
Ensimmäinen kuva on vuosi sitten ja seuraavat ovat eilen otettuja. Nykyään haavasta näkyy vain arpi, eikä sitä juurikaan huomaa.
Ei tainnut koskaan selvitä, mistä haava oikein tuli? Tosi hyvin se on parantunut! Oli mielenkiintoista lukea ja katella kuvia tällaisestakin postauksesta. :)
VastaaPoistaHaava tuli laidun pihatosta joka on vanha lantala. Seinässä oli joku piikki jota me ei oltu huomattu vaikka oltiin tutkittu koko lantalaa. Armi väisti todennäköisesti Lahjaa ja osui just tuohon piikkiin, eli se oli ihan meidän oma vika että näin kävi. Onneks ei käyny pahemmin ja haava parantui hyvin:)
PoistaHyi kun näyttää ällöttävälle tossa ekassa kuvassa toi haava!:(
VastaaPoista