maanantai 14. maaliskuuta 2016

Armin seura piristää aina!


Lauantaina oltiin Siinan ja Minkan kanssa pellolla leikkimässä. Ei leikitty mitään tiettyä, vähän kaikenlaista, eikä leikitty kovinkaan kauan. Circling gamea leikkiessä mietin koko ajan että miten on mahdollista että Armi nykyään pysyy niin lähellä minua että köysi melkein koskee maahan! Silloin kun leikittiin aktiivisesti melkein päivittäin tämä oli meille haaste sillä Armi laukkasi aina niin kovaa, mutta nykyään laukka on hillitty ja olen todella iloinen siitä. Stick to me leikki toimii edelleen hyvin, tavoitteena on kuitenkin saada Armi kulkemaan vähän lähemmäs, varsinkin laukassa.  Näiden lisäksi tehtiin vähän sideways - ja friendly gamea ja näitä leikkejä pitäisi viedä eteenpäin, muokata niitä vaativimmiksi koska ne ovat nyt liian helppoja ja tylsiä.






Tänään pääsin aikaisin töistä joten päätin lähteä maastolenkille. En edes enää muista milloin oltais viimeks oltu yksin maastossa joten olin ihan unohtanu miten helppoa se on. Kun meillä on seuraa mukana lenkeillä Armi pysähtyy aina välillä miettimään meninikö joku muu edellä mutta kun ollaan yksin Armi kulkee kokoajan tasaista vauhtia eteenpäin.Tämän päivän lenkistä tuli n. 10km ja askellajina meillä oli enimmäkseen ravi tai laukka joten lopputulos oli hikinen poni.
Alla kuva ennen lenkin lähtöä ja lenkin jälkeen.



Olin unohtanu miten ihanaa onkaan touhuta Armin kanssa, en muista milloin olisin päästänyt sen tarhaan vihaisena. Aina tulee hyvälle tuulelle, vaikka päivä olisikin alkanu huonosti.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Vapaana pihalla


Olen nyt viimeaikoina leikkiny ja tehny Armin kanssa perus juttuja, että saisin kuvan miten paljon suhteemme on kärsiny "tauon" aikana. Niin kuin jo aikaisemmin olen sanonut olen todella yllättyny miten hyvänä meidän suhde on pysyny vaikka ollaan enimmäkseen käyty maastoilemassa kuin leikitty.
Eilen leikittiin vapaana pihalla, ensin tehtiin väistöjä köydellä jotta saisin Armin huomion minuun. Ei kuitenkaan tänäänkään tehty mitään vaikeampaa, Keskityttiin väistöihin, varsinkin peruutuksiin sillä Armilla on vaikeuksia peruuttaa suorassa linjassa koska on jo menossa ympyrälle. Täytyy siis vahvistaa peruutukset ja pyytää useammin heti luokse kuin pyytää ympyrälle. Peruutuksia tehtiin enimmäkseen yo-yo gamein avulla mutta tehtiin niitä myös porqupine gamein avulla.
Väistöjen lisäksi tehtiin vähän circling gamea, seuraamista ja paljon friendly gamea. Pitkästä aikaa otin myös videon josta tein nopeasti koosteen, siitä näette vähän mitä me tohuttiin.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Pellolla leikkimässä



Viimepäivinä on ollu niin hieno talvi sää ettei oo voinu muuta kun olla ulkona niin paljon kun mahdollista.
Isä teki viikonloppuna pienen kentän pellolle joten päätin eilen lähteä kokeilemaan olisiko pohja vielä hyvässä kunnossa. Onneksemme pohja oli hyvä joten lähdettiin pellolle pallo mukana. Palloa ei olla käytetty todella pitkään aikaan ja sen huomasi, kun otin sen varastosta Armi peruutti pari askelta ja katseli sitä ihmeissään. Pallo ei kuitenkaan hetken päästä enää pelottanu ja huomasi että Armi muisi mitä kaikkea sen kanssa ollaan tehty. Armi työnsi palloa innoissaan eikä välittäny pallon kosketuksesta.
Leikittiin aika paljon friendly gamea, pitkän tauon jälkeen haluan olla varma että Armi oikeasti vielä luottaa minuun. Heilutin ja kosketin joka paikkaan porkkanakepillä Armin ollessa paikalla sekä liikkeessä, eikä se reagoinu mitenkään. Sen takia jatkettiin leikkimistä yoyo ja circling gamella, jotka sujuivat todella hyvin. Armi peruutti poispäin melkein vain katseella, välillä piti lisätä vähän painetta. Luoksetulo oli myös positiivinen ja välillä sen lisäksi myös vauhdikas, mikä on todella kiva juttu. Circling gamessa yllätyin myös täysin sillä Armi pysyi mieluiten minun lähellä ravatessa ja laukatessa, mitä tarkoittaa että se todella haluaa olla kanssani. Laukka oli myös ihanan rauhallinen minkä avulla saatiin hienoja suunanvaihtojakin. Paljon muuta ei tehtykään kun kaikki toimi niin hyvin. Armi toimi melkein paremmin nyt kuin mitä se teki pari vuotta sitten kun touhuttiin aktiivisesti päivittäin. En voi olla muuta kuin ylpeä ponistani.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Kentällä täydellisessä ulkoiluilmassa


Tänän ei tehty mitään sen kummempaa, nautittiin ihanasta ilmasta ja käytiin kentällä Siinan ja Minkan kanssa. Kenttä ei ole ollut talven aikana käytössä joten luntaa oli aika paljon, Armi ja Siina juoksivat hetken ja kävivät makuulla pari kertaa jonka jälkeen suuntasimme kotiin päin.

Nyt kun illat on selvästi valoisempia toivon että ehtisi touhuta vähän enemmän Armin kanssa. Se jää kuitenkin nähtäväksi toteutuuko suunitelma, kun täytyy käydä töissä ja hoitaa pentua siinä välissä.