perjantai 26. helmikuuta 2016

Elossa ollaan


Pitkän pitkän tauon jälkeen olen löytäny takaisin blogin äärelle. Blogiin en ole kirjoittanu mitään sillä en ole ollu niin aktiivinen hevosten kanssa viimeisen vuoden aikana. Useimmiten Armi on ollut vapaa arkipäivinä ja olen sitten viikonloppuna käyny liikuttamassa sitä. Tämä tarkoittaa myös sitä että ei olla hirveesti leikitty maastaksin viimeisen vuoden aikana. Siitä huolimatta Armilla ja minulla on hyvä suhde, tietenkin luottamusta ei ole ihan yhtä paljon kuin aikoina kun tehtiin tohuiltiin päivittäin.
Olen nyt viimeaikoina saanut enemmän inspiraatiota ja kiinnostusta tehdä kaikkea Armin kanssa taas, joten yritän jatkossa myös päivittää blogia touhuistamme.


Tänään minulla oli ajatuksena vain harjata ja käydä kaikki leikit läpi sekä online (köydellä) että vapaana. Yllätyin kuinka hyvin Armi kuunteli ja seurasi minua, painetta minun ei tarvinnu lisätä kuin circling gamessa. Vaikka leikkejä ollaan vain käytetty arkipäivisissä jutuissa ne toimivat vielä todella hyvin, nyt kun tiedän että ne toimivat hyvin täytyy kokeilla ja miettiä mistä jatkaa ja kehittää leikkejä ja suhdetta.
Sen lisäksi että leikittiin leikit läpi mentiin seuraksi Lahjan ajo lenkille. Armi toimi tänään vain seurahevosena ja sai juosta vieressä ilman ratsastajaa.


2 kommenttia: