maanantai 8. syyskuuta 2014

Missä varsa?

Ei ole ollu pitkään aikaan aikaa kirjoittaa mitään blogiin, eikä ole ollu mitään mistä kirjoittaakaan. Tai isoin asia mitä teitä kaikkia varmaan kiinnostaa on että missä varsa?

Lahjan maha kasvoi hurjaa vauhtia "loppu tiineydestä", mutta kun oli menny 4 viikkoa lasketun ajan yli alettiin miettimään että missäköhän se varsa on kun merkkejä synnytyksestä ei ollu. Soitettiin sitten eläinlääkärille ja kysyttiin mitä voisi olla. Saatiin vastaukseksi että Lahjalle ei todennäköisesti ole enää varsaa, mitä itsekin epäiltiin. Hän sanoi että voidaan ihan hyvin alkaa liikuttaa sitä, joten niin tehtiin. Ja niin tehdään edelleenkin, yrittäen laihduttaa isoa mahaa.
Lahja on varmaa saanut keskenmenon jossain vaiheessa, vaikka oliki vielä tiinee 3kk ultrassa. Ja tietenkin se harmittaa, oli se 11kk kuitenkin pitkä aika odottaa. Olen kuitenkin myös helpottunut, sillä en millään olisi ehtiny tai jaksanu varsankin kanssa. Aika ja innostus on tälläkin hetkellä vaikea löytää, mutta yritän kuitenkin tehdä jotain aina välillä Armin kanssa.

Armilla on siis saanu aika vähän huomiota viimeaikoina, ja aina kun ajattelen sitä minulle tulee syyllinen olo. Mutta en vaan voi sille mitään että elämäntilanteeni näyttää tältä tällähetkellä.




6 kommenttia:

  1. Kurja juttu, mutta niin kai se on uskottava että kaikella lopulta on tarkoituksensa. Toivon aurinkoisia päiviä ja energiaa syyskuisiin päiviisi!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Olisi kiva kuulla pitkästä aikaa miten teillä menee (:

    VastaaPoista
  3. Pitkästä aikaa tuli ikävä tätä blogia, olis tosi kiva kuulla teiän kuulumisia? :)

    VastaaPoista
  4. Olisi ihana kuulla kuulumisia? :)

    VastaaPoista
  5. Olisi kiva kuulla edes silloin tällöin jotain kuulumisia? :)

    VastaaPoista