lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kaikenlaista [video]


Tänään oli taas pienen tauon jälkeen aika harjoitella lastausta. Lastasin Armin ensin pari kertaa köydellä, niin että Armi ensin oli ympyrällä, kerran ravissa ja kerran laukassa, josta sitten lähetin sen lastausrampille. Päästin sen sitten vapaaksi ja lähetin  sen koppiin eri paikoista - ympyrältä, niin että seisoin kopin renkaan kohdalla, edestäpäin... Lopuksi lastasin vielä Armin ja Siinan samaan aikaan, vähän hankalaa oli mutta lopuksi molemmat olivat siellä.


Lastauksen jälkeen lekittiin pallolla ja vapaana "pyöröaitauksessa". Siitä onkin aika kauan aikaa kun viimeksi leikittiin pallolla, joten uskon että se oli hauskaa vaihtelua Armille. Vapaana leikittiin sitten vähän kaikenlaista, tehtiin mm. suunnanvaihtoja, cirkling gamea, stick to me ja vähän sideways gamea.



Olen myös päättäny että päivitän blogia silloin kun ehdin, välillä voi tulla jaksoja jolloin päivitän useammin ja välillä taas harvemmin.