Minulla on nyt koeviikko joten pääsen suht aikasin joka päivä, sen lisäksi minun ei tarvitse lukea hirveästi kokeisiin kun tässä jaksossa ei ollu mitään minulle tärkeitä aineita.
Mentiin pari päivää sitten kentälle, oli niin lämmin ettei hevosetkaan olisi jaksanu tehdä mitään. Yritin saada Armiin vähän energiaa juoksemalla ja tekemällä "nopeita" käännöksiä, ja onnistuinkin siinä välillä paitsi että Armi lähti laukkaamaan koko kentää ympäri. Välillä Armi kiinnitti ihan kivasti huomiota minuun jollon kaikki sujui hyvin. Tehtiin vähän kaikenlaista, esim. cirkling gamea (niinkuin melkein aina nykyään) ja peruutuksia eri tavoin. Armi on muuten kehittyny tosi paljon yo-yo gamessa, sillä minun ei edes tarvitse paljon heiluttaa sormea niin se peruuttaa ninkuin allaolevasta kuvasta voi nähdä. Toinen teoria on se että minä osaan käyttää kehonkieltäni paremmin.
Minusta tuntuu nyt että tehdään kokoajan samoja juttuja, pitäisi keksiä jotain uutta. Minun aikani ei vaan oikein riitä, haluaisin katsoa plajon videoita ja muuta parelliin liittyvää mutta en vaan ehdi. Siksi olenkin paljon miettiny miten blogiin käy kun varsa syntyy ja minun pitää lukea kirjoituksiin, kaveritkin vievät enemmän aikaa mitä ennen. Joten voi olla että lopetan sen päivittämistä, yritän nyt kuitenkin vähän aikaa vielä. Olen kuitenkin iloinen että blogini on inspiroinu monia, ja että olen saanut ihmisiä löytämään Parellin!
Haluaisin mielelläni kuulla teidän mielipiteenne blogista yms.?