sunnuntai 26. tammikuuta 2014

“Choose friends who are positive and loving”


Leikittiin eilen pihalla, kun pellolle en nyt halua lähteä kun Armille tuli viimeks haavoja jalkoihin. Onneksi meillä on aika iso tasainen alue jossa voi hyvin leikkiä.
Ollaan nyt ruvettu harjoittelemaan uutta tehtävää, missä Armi peruuttaa minun ympäri. Eli circling game peruuttaen, ja se sujuu oikeastaan aika hyvin siihen nähden että ollaan vain harjoiteltu sitä pari kertaa ennen tätä. Peruutus menee vielä aiha hitaasti ja minun pitää aika usein muistuttaa että Armin pitää käntää peppua jotta siitä tulisi ympyrä, välillä se kuitenkin itse käntää peppua ja silloin annan paljon  rapsutuksia/namin ja levätään hetken.

Uuden tehtävän lisäksi leikittiin niitä vanhojakin leikkejä, jotka alkaa mielestän sujumaan tosi hyvin vapaanakin. Oikeastaan olen nyt vasta saanut sen tunteen että tiedän että Armi ei lähde vaikka pyydän sitä raviin circling gamessa. Ennen katsoin kokoajan että milloin se lähtee että ehtisin kutsua sitä minun luokseni ennenkuin se ehtii lähteä, mieluiten ennenkuin se edes ajatteli lähtemistä.







Ajattelin yrittää toteuttaa kaikkia postauksia mitä toivoitte ja arvontakin on varmaan lähiaikoina tulossa!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Pikaisia kuulumisia



Tuntuu ihan kuin kevät olisi tulossa, aurinko paistaa ja lämmittää. Varsinkin hevoset nauttivat, tiedossa on siis kohta karvanlähtö!
Päivätkin alkaa pikku hiljaa pidentyä, jospa sitä kohta ehtisi koulunkin jälkeen ottaa kuvia. Siksi täällä onkin ollut viimeaikoina melko hiljasta, en vaan ehdi ja jaksa koulupäivien jälkeen saada kuvia valosalla.

Olen kuitenkin aika hyvin ehtinyt olla Armin kanssa, vapaa päiviä sillä on nyt n. 1-3 viikossa. Enimmäkseen ollaan käyty maastossa mutta välillä ollaan myös käyty pellolla leikkimässä, varsinkin jos on jo pimeetä kun lähden ulos käydään vain pellolla.

Koska teitä lukijoita on nyt tasan 200 voisin tehdä erikoispostauksen tai ehkä jopa järjestää arvonnan! Mitä te haluatte? laittakaa ideoita!

maanantai 6. tammikuuta 2014

165vrk



Lahja on nyt ollut kantavana n 5,5 kuukautta, eli puolet ajasta on jäljellä. Lahjan luonne on muuttunu vähäsen viime kuukauden aikana, varsinkin lapsia kohtaan. Mieliala vaihtelee kokoajan, välillä se on niin kiltti ja hellyydenkipeä mutta sitten se on taas välillä niin "ilkeä" ettei kukaan halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Varsinkin jos harjaa mahaa ja takaosaa se näyttää hapanta naamaa, minua tai äitiä se ei kuitenkaan pure mutta jos joku lapsi tai joku joka pelkää sitä kävelee ohi niin se voi näykkiä tai jopa kääntää takaosaa kohti. Maastolenkillä se voi pysähtyä ja "levätä" ihan omasta tahdostaan vaikka se ei koskaan ennen ole tehny näin, tämä tapahtuu kuitenkin vain harvoin ja silloin jos sitä on liikutettu monta päivää peräkkäin rankasti. Uskon että nämä kaikki oireet johtuu tiineydestä, se haluaa luultavasti suojella varsaa. Mutta katsotaan miten se jatkuu, että tuleeko tästä ongelma vai ei!

Lahjan maha on kasvanu vähäsen, huomaa ettei se ole rasvaa koska se on asettunu ihan eri kohtaan mitä yleensä. Toivotaan että tiineys jatkuu ongelmitta!