keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

-

Olen nyt viettäny n. viikon lomaa, siksi en ole kirjottanu tänne vähän aikaan. Nyt minulla on töitä vielä
kuukauden verran, jonka jälkeen on n. 2 viikkoa lomaa ennen kuin koulut alkaa.



Viimeviikon tiistaina todettiin että Lahja ei ole kantavana, joten torstaina annettiin katkaisupiikki ja lauantaiaamuna siemennettiin. Tarkoitus oli siementää perjantai aamuna mutta saatiin vasta siemeniä perjantai illaksi. Maanantaina eläinlääkäri kävi veilä tarkistamassa ettei Lahja kerää nestättä, kaikki näytti hyvälle joten toivotaan että voidaan 25.7 todeta että se on kantavana. Jos Lahja ei vieläkään silloin ole jääny kantavaksi, siemennetään vielä viimeisen kerran.


3 kommenttia:

  1. Voi harmi kun Lahja ei jäänyt ensiyrityksellä kantavaksi :( Sormet ja varpaat ristiin, että tärppäisi :)

    VastaaPoista