sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kiireinen viikko

Minulla on koeviikko menossa joten Armi on saanu vapaata monta päivää, ja ensi viikolla se jatkuu. viikonloppuna olen kuitenkin ehtiny liikuttaa, onneksi.

Lauantaina olimme pitkällä maastolenkillä, reitti oli jo selvä ennenkuin lähdettiin pihasta. Matkan aikana tuli kuitenkin aina pieniä muutoksia reitin suhteen, kunnes päätettiin kokeilla uutta reittiä. Käveltiin metsätietä pitkin, yhtäkkiä ei enää näkyny tietä tai polkua mutta koska tiedettiin että jotenkin siitä pääsee läpi jatkettii matkaa ilman polkua. Tämä johti siihen että olimme pian umpimetsässä, jatkettiin kuitenkin matkaa.
Löydettiin pian metsätyökoneen jälkiä ja tiesimme että jos seurataan jälkiä niin me päästään kohta tielle. Pienen kävelyn jälkeen päästiin pois metsästä, ei tiedetty mille tielle päästiin mutta täydellnen ratsastukselle se oli.
Päästiin kuitenkin lopulta tutulle tielle ja turvallisesti kotiin.


Tänään kävin molempien kanssa kentällä, Armin kanssa maastakäsn ja Lahjan kanssa esteitä.

Armin kanssa tein vain kaksi eri tehtävää, sillä niinkuin olen jo ennen kertonu haluan "panostaa" aina vain pariin tehtävään enkä tehdä miljoonaa eri.
Tänään, niinkuin yleestä, tehtiin cirkling game:iä ja stick to me. Koska Armi on viimeaikoina lähteny laukkaamaan koko kenttää ympäri kun ollaan tehty stick to me, halusin tänään yrittää selvittää miksi. Aluksi tuli sellaninen tunne ettei se jaksaisi laukata niin pientä ympyrää niin yritin isontaa sitä, mutta se ei auttanu. Kokeilin onnistuuko jos pidän kättä kaulan päällä, onnistui. Joten uskon että Armi ei ole ollu tunteellisesti minun mukanani, autoin Armia saamaan kaikki tasapainoon ja se onnistui.

Cirkling game onnistui oikein hyvin, vaikka Lahjakin oli vapaana kentällä. En tällä kertaa kokeillu laukkaa sillä Armi piti niin hyvn kontaktia että päätin lopettaa siihen.
Armi pääsi syömään heinää kentän viereiseen aitaukseen ja Lahja hyyppäämään.







4 kommenttia:

  1. ihania kuvia ja kiva postuas!!!!!:)

    VastaaPoista
  2. Todella kivoja kuvia, olisi myös kiva saada rakenne kuvat Armista ja Lahjasta, myös erilliset ja yhteisetkin pääkuvat omistivat kivoja kesäisissä maisemissa:) hienoa kun teillä on jo noin vahva luottamus toisiinne:)

    VastaaPoista
  3. Omituiset otukset on akiivisa eläinblogeja listaava sivusto. Mukana on jo 88 liittynyttä blogia, jotka haluavat palautetta ja mainontaa sivuilleen helposti ja nopeasti ilman suurempaa vaivaa. Katso ja liity!

    Ps. Tosi hyvännäköinen pää hevosella! :)

    VastaaPoista
  4. Oi kun söpö blogi :3 Ihanan kesäinen ulkoasu!

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista