lauantai 4. toukokuuta 2013

Online ja Liberty kentällä

Lekittiin tänään pitkästä aikaa online (köydellä), kentällä. Panostettiin kahdeksikkoon että saatais se toimimaan vapaanakin, ja Armi menikin oikein hienosti. Pyysin Armia myös tekemään kahdeksikkoa laukassa ja sekin onnistui suhteellsen hyvin, se ei tehny laukanvaihtoa keskellä vaan meni ravin kautta mutta saatiin me pari laukanvaihtoakin.






Tehtiin myös weave nimistä tehtävää, eli minulla oli neljä kartiota peräkkäin n. 3m etäisyydellä toisistaan. Tehtävässä pyysin Armia pujottelemaan kartioitten välistä. Tämä on Armlle jo tuttu tehtävä joten se meni moitteettomasti, mutta uskon että tämäkin tehtävä voi parantaa meidän kahdeksikkoa.
Jotta kaikesta ei tulisi niin tylsää tehtiin myös puomin yli sideways:ia ja tietenkin mentiin korokkeelle lepäämään mikä on Armin lempipuuhaa.


Koska halusin kokeilla että onnistuuko kahdeksikko vapaanakin, päästin Armia vapaaksi.
Välillä se onnistui ja välillä ei, mutta olen kuitenkin todella tyytyväinen Armiin sillä silloin kun kuvio onnistui ninin kaikki meni hyvin. Armi meni jopa cirklinga game:iä heti kahdeksikon jälkeen ja vielä siitä uudelleen kahdeksikkolle.
Meidän täytyy siis vielä leikkiä köydellä kahdeksikkoa ennenkuin se onnistuu vapaana hyvin, kunpa mä oppisin antamaan samanlaisia ohjeita Armille sen vapaana ollessakin. Eiköhän se onnistu kunhan vaan harjotellaan!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti