perjantai 28. joulukuuta 2012

Miksi Parelli? (paljon kuvia)

Moni ihmettelee varmasti miten olen päätyny tähän tilanteeseen missä olen? Miksi valitsin juuri Parellin?

Niinkuin kaikki varmasti tietää ratsastuskoululla ei paljon opeteta miten hevosta käsitellään, minä en ainakaan oppinu. Kun minun oli aika ruveta etsimään omaa ponia, löysin monta hienoa mutta kaikki oli virossa. Sitten löysin ilmotuksen Armista, siinä ei sanottu paljon, ja ainoaa mitä siitä muistan on että siinä luki että poni oli käytetty puskaratsuna. Se kuulosti hyvältä, eihän me mitään kisaponia haettukaan.Sovittiin sitten aika omistajan kanssa että tullaan katsomaan.
Kun vihdon mentiin katsomaan, rakastuin ulkonääköön ja luonteessakin oli jotain erityistä. Ensimmäien kerta kun istuin selässä vauhti oli kova eikä Armi paljon minua kuunnellu.
Käytiin sitten tallilla missä Armi oli koko talven ja kevään, mikään ei oikeastaan menny hyvin mutta silti olin niin rakastunu siihen poniin että se tuntui oikealta.

talvi 2008-2009

talvi 2008-2009

Olin kyllä lentäny selästä monta kertaa kentällä sekä maastossa. Muistan että saatiin vähän vinkkejä ja harjotuksia mitä voidaan sen kanssa tehdä. Meidän piti esimerkiksi aina kun Armi katsoi toiseen suuntaan vetää sen päätä meitä päin niin että sen huomio olisi koko ajan meissä. Muistan vielä niin hyvin kun meidän piti yrittää peruuttaa ponia heiluttamalla juoksutuskäyttä joka oli meidän käsissä, siitä ei tullu mitään, Armi yritti vaan purra käsiä ja juoksutusliinaa.


Armi kotiutui sitten ihan meidän pihalle kesäkuun alussa vuonna 2009. Koko kesän ja syksyn elettiin niinkuin useammat hevosenomistajat. Hoidettiin ja ratsastettiin, tehtiin sitä mitä minä halusin.
Talvella meillä oli kuitenkin iso kasa ongelmia. Rupesin selailemaan netissä että mitä kaikille ongelmille voisi tehdä ja monella sivulla sanottiin että luonnollinen hevosmiestaito auttaisi melkein kaikkiin ongelmiin. Sen kautta löysin sitten Parellin. Tietenkin kokeilin kaikenlaisia muitakin tyylejä, mutta Parelli oli jotenkin paras ja niiltä löytyi myös helppo ohjelama minkä voi seurata.

Aloitin sitten talvella 2009 käyttää Parellin seitsemän leikkiä. Kaikki oli niin vaikeeta tehdä, pitkät köydet oli tiellä ja porkkanakeppi oli outo ja sekin oli tiellä. En jaksanu kauan tehdä ja siirryin nopeasti takaisin "normaaliin" käsittelyyn, vaikka ajattelin varmasti vähän eri tavalla kuin ennen.
syksy 2010
2010


Mulle tuli jaksoja jolloin tein vähän Parellia ja välillä en jaksanu välittää siitä miltä Armista tuntui. Rupesin kuitenkin kesällä 2010 ratsastaa kuolaimettomilla.
Syksyllä 2010 kouluratsastus alkoi kiinnostamaan enemmän ja otin taas kuolaimet käyttöön ja käytiin kerran viikossa valmennuksissa. Edistyttiin paljon ja Armi alkoi kulkea oikein kivasti. Kävin jopa kesällä 2011 leirillä Armin kanssa, oltiin aina vaan 2 kentällä niin saatiin melkein yksityisvalmennusta.

2010
kesä 2011

2011

2011
2011

 Loppukesästä Parelli rupesi kiinnostamaan enemmän, aloitin taas ruosteeseen jääneiden leikkien kanssa. Taisin löytää jotain mistä me molemmat pidetään ja siksi siirryinkin kokonaan Parellin maailmaan. Kouluratsastus ei enää hirveesti kiinnosta, lännenratsastus kiinnostaa joka päivä enemmän ja enemmän. Toivon että saatai lähitulevaisuudessa lännensatulakin.

2012
2012
2012
2012
2012
2012
2012
2012

2012


Tiedän että olen vasta alkutiellä mutta tunnen että tämä on se minun juttu. Näen kaiken ihan eri tavalla mitä ennen, ajattelen miltä hevoselta tuntuu ja haluan että se aina tuntee olevansa tähti.
Toivon että pääsisin parin vuoden päästä Parellin yliopistoon, ja että saisin joskus opettaa ja auttaa toisia.






12 kommenttia:

  1. "Aloitin sitten talvella 2009 käyttää Parellin seitsemän leikkiä. Kaikki oli niin vaikeeta tehdä, pitkät köydet oli tiellä ja porkkanakeppi oli outo ja sekin oli tiellä. En jaksanu kauan tehdä ja siirryin nopeasti takaisin "normaaliin" käsittelyyn, vaikka ajattelin varmasti vähän eri tavalla kuin ennen."

    Tuo on niin tuttu tunne minulle ja varmasti monelle muullekin. Ja osaltaan se varmasti haittaa lh:n suosiota, kun Suomessa ei ole montaa paikkaa jossa näitä asioita opetettaisiin. Harva jaksaa oikeasti videoita seuraamalla oppia, voi olla hankala toistaa sitä mitä videolla näkee kun kukaan ei ole korjaamassa. Te olettekin varmaan ainut "itseoppinut" pari jonka tiedän, pisteet kyllä siitä että olette jaksaneet noin pitkälle edetä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se taitaa olla, olisi kllä kiva jos täältä suomesta löytyisi joku parelli "valmentaja". Suomessa on vissiin noin 5 jotka ovat aktiivisia parellielämässä mutta kaikki asuvat kaukana minusta.
      Suomi on kai aina vähän jäljessä kaikessa!:)

      Poista
  2. ootko ajatellu myydä tota sun huopaa? täällä olisi kiinnostunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo kyllä ajatellu mitään, mutta kai sen voi myydä kun se kerran on tarpeettomana. Taitaa olla cob tai poni koko!

      Poista
    2. paljon siitä pyyytäisit :) en periaatteessa tarvitse sitä mutta tajuttoman söpö se on :D

      Poista
    3. pistä vaikka sähköpostia idakaroliina@luukku.com :)

      Poista
  3. Minuakin kiinnostaisi periaatteessa lh, mutta kun sitä kokeilee, on kaikki kama vaan tiellä, heppa ei ymmärrä, ihminen on itsekkin vähän että mitä häh ja opettajaa ei ole, joten ei siitä tullut kuin pahaa mieltä molemmille. Uskalla lähteä säätämään kun itse ei osaa ja hevosesta tulee epävarma kun itse on epävarma. Katotaan jos tää joskus yleistyy sen verran että meidänkin seudulle saadaan joku opettaja, niin jos sitten..

    VastaaPoista
  4. Sanoit että olette vasta alussa, mutta minusta olette jo todella pitkällä -olkoonkin että taivalta on aina edessä eikä koskaan ole valmis.

    Se on todella harmi kun ohjauksen puute jarruttaa lh-taitojen opettelua suomessa. Mutta se kasvattaa suosiotaan koko ajan ja kun kysyntä kasvaa kasvaa myös tarjonta ennenpitkää :). Aina uuden opettelu on ikävää; meille kuvattiin sitä vasurilla kirjoittamiseen; hankalaa ja työlästä, kun vertaa vahvemmalla (siis oikeakätisillä oikealla) kädellä kirjottamiseen. Mutta harjotellessa se vahvistuu.

    VastaaPoista
  5. valaiskaa tyhmää ja mistä lyhenne lh? Mielenkiintoinen tää koko parellijuttu, mutta pitäydyn itse vielä westerissä:) Olen omilla keinoillani saavuttanut kahden hevosen luottamuksen ja opiskelen kirjoista ja netistä jatkuvaan hevosten luontaista käytöstä ymym ja rakentanut siitä itselleni tavan, jolla nyt koulutan oman varsani(: ne joita kiinnostaa niin meidän blogi on http://teamjamess.blogspot.fi/ ja onnea teille kaikesta mitä olette jo saavuttaneet!:)

    VastaaPoista
  6. missä niitä parelli "opettajia" on Suomessa? onko nimiä tai linkkejä tiedossa?

    VastaaPoista