maanantai 3. joulukuuta 2012

Pihatto hevoset

Tutkinnot näyttävät että hevoset jotka asuvat pihatossa ovat yleensä terveempiä. Pihatto peittää myös paremmin hevosen luonnolliset tarpeet, fyysiset sekä psyykkiset. Kun hevoset ovat ulkona vuorokauden ympäri niin ne voivat liikkua vapaasti, tallissa taas hevoset seisoo melkein koko yön paikallaan ja tämä voi jopa vaikuttaa negatiivisesti hevosen terveyteen. Pihatossa ei ole vain etuja hevosille vaan myös ihmisille.

Harva hevosenomistaja kuitenkin valitsee hevoselleen pihatto paikkaa. Jouhtuu varmasti siitä että kaikki tietää että ollaan jo monta monta vuotta pidetty hevosia sisällä ja että se on turvallista. Harva kuitenkin tietää sitä että yksi syy siihen että hevoset olivat öisin sisällä oli ettei kukaan niitä varastaisi.

Kilpailuhevoset, jotka useimiten suorittaa rankkoja fyysisiä treenejä, saavat usein seistä tallissa isomman osan vuorokaudesta. Kilpailuhevosta voi verrata huippu urheilijaan, paitsi että urheilija on suurimman osan vuorokaudesta liikkeessä ettei mitään vahinkoja sattuisi ja että hän voisi suorittaa lajinsa niin  hyvin kuin mahdollista. Kilpailuhevosia treenataan n. 1-2 tuntia päivässä, jos niitä ei treenata niin seisovat tallissa "lepäämässä", mitä ne ei tarvitse. Pienet postimerkin kokoiset "tarhat", joissa ne saavat ehkä olla pari- kolme tuntia päivässä, ovat huonolaatuisia ilman mitään syömistä tai tilaa liikkua. Hevoset saavat yleensä myös olla yksin tarhassa, koska hevosenomistajien mukaan hevoset voivat loukkaantua jos ne ovat toisten hevosten kanssa.

Hevonen on luotu liikkumaan ja elämään laumassa. Tallissa on usein myös likainen ja huono ilma mikä voi olla haitallista hevoselle sekä hevosen omistajalle. Että ilma olisi tallissa puhdas niin tallinpitäjä joutuu siivoomaan karsinat päivittän ja isossa tallissa se voi olla todella rankkaa. Pihatossa on paljon vähemmän työtä ja silloin jää enemmän aikaa viettää hevosen kanssa.

Kun kyseessä on hevosen ulkoilu niin löytyy paljon väärinkäsityksiä. Hevoset jäävät usein itse avoimille paikoille vaikka olisikin lumimyrsky. Tällöin hevoset näkevät mahdolliset vaarat. Siksi hevoselle myös kasvaa karva sellaiseksi että se pärjää säällä kuin säällä. Tämä kuitenkin vaatii sitä että hevoset saavat tarpeeksi ruokaa että voivat ylläpitää lämpöä. Että hevonen pärjäisi ulkona talvella niin sille pitäisi kasvaa pitkä ja tiheä karva, koska jos karva on liian ohutta hevosesta voi tulla märkä ja jos vielä tuulee niin hevosen lämpöeristys häviää. Tällaisia hevosia löytyy niin kaikki hevoset eivät pärjää ulkona vuorokauden ympäri, totuushan on se että vahvimmat pärjäävät luonnossa.

Mitä useammat ihmiset sanovat pihatto hevosista

1. Kilpailuhevoset ovat herkkiä ja voivat mennä pilalle ulkoilmasta
Koska kilpailuhevoset usein saavat enemmän rehua kuin tavalliset hevoset niin ne voivat jopa kestää ulkoilmaa paremmin. Hevoset pärjäävät paremmin kuin monet luulevat.

2.vahinkoja
Hevoset jotka usein seisovat sisällä jotka ei ole tottuneet muihin hevosiin voivat hyvinkin satuttaa toisiaan. Mutta jos hevoset ovat tottuneet muihin niin vahinkovaara ei ole iso.

3.hevoset kuluttavat liikaa energiaa
Kokemuksia ravi- ja laukkahevosista näyttää ettei tämä ole totta

4. Kilpailuhevosien täytyy saada levätä
hevoset jotka treenaavat paljon tarvitsevat liikuntaa myös loput vuorokaudesta että niistä tulisi vahvoja ja kestäviä. Ruumiin parannus järjestelmä  toimii huonosti kun hevonen ei liiku.

5.hevosista tulee likaisia ja pitkäkarvaisia
Tämä on totta. Jos hevonen on vuorokauden ympäri ulkona niin kestää kauemmin harjata hevosta jos haluaa siitä oikein puhtaan. Mutta toisaalta tallin siivoomisessa menee vähemmän aikaa niin on enemmän aikaa olla hevosen kanssa.

Usein ihmiset ajattelevat enemmän itseensä kuin hevosia. Esimerkiksi se että hevosen omistajat sanovat että hevosista tulee niin likaisia kun asuvat pihatossa, tällöin ihmiset ajattelevat vain itseään. Monia muitakin esimerkkejä on.

tietoa on otettu tältä sivulta!

6 kommenttia:

  1. Nyt kun kirjoitit tästä ja alkoi miettimään, olet aivan oikeassa! En siis kyllä ole niitä vastaankaan jotka haluat pitää hevosta sisällä, onhan siinäkin ne jotkut hyvät syyt :)! Ja muutenkin kun olen lukennut sun blogia niin alkaa myös ymmärtämään enemmän hevosen kannalta, jota ei niin paljon opeteta/ajatella ratsastuskouluissa. Jos joskus saisin oman hepan niin kyllä sun blogia lukemalla on avautunu ihan uus ajattelemis tapa ja varmasti kokeilisin monia sun ''neuvoja'' !:) Tykkään todella paljon blogistasi! Saanko ottaa tämän tekstin omaankiin blogiin (linkitän sun blogin siihe!) Olisi hienoa jos saisi monia muitakin ihmisiä ajattelemaan samalla tavalla!

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti.

    Pitäisin hevoseni ehdottomasti pihatossa jos se olisi mahdollista ja jos kärjistäisi niin karsinatallit tulisi vaihtaa pihattotyyppisiin ratkaisuihin jos se vain olisi mahdollista. Se seisomisen määrä on auttamatta ihan hirveen pitkä. Kun vaan ois tarjontaa niin luulen että ihmiset myös veiskin hevosiaan pihattoon..

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti mahdollisimman moni tämän jutun lukee, täyttä totta joka sana! Meillä asuu tällä hetkellä kaksi hevosta, jotka ovat asuneet suurimman osan elämästään (tietääkseni) tallissa ja nyt meille tullessaan pääsivät puhattoon. Eron huomaa monestakin asiasta hevosten käyttäytymisestä, esim. niihin ei keräänny niin paljon virtaa ja ne ovat ratsastaessa sekä hoitaessa tasapainoisempia (voi liittyä myös laitumen isompaan kokoon...) sekä niiden lihakset ovat heti ratsastuksen alussa vetreämpiä, eikä niin pitkää verryttelyä/lämmittelyä tarvita, vaikka maastossa mennäänkin, kun saavat liikkua pihatossalaitumella. Kiitos Sinulle, saako tätä jakaa?

    VastaaPoista
  4. Tuttuni enon tilalla Irlannissa on isossa tallissa 4x5 karsinat, josta päivisin vapaa liikkuminen omaan isoon tarhaan riippuen kelistä. Se oli aika mielenkiintoinen järjestely, kun on tottunut just siihen että kilpahevoset ovat sisällä koko ajan. Kyseisellä tilalla kasvatetaan pääosin laukkahevosia ja Clydesdalenhevosia, ja Hannoverilaisia estekäyttöön :)

    VastaaPoista