maanantai 14. maaliskuuta 2016

Armin seura piristää aina!


Lauantaina oltiin Siinan ja Minkan kanssa pellolla leikkimässä. Ei leikitty mitään tiettyä, vähän kaikenlaista, eikä leikitty kovinkaan kauan. Circling gamea leikkiessä mietin koko ajan että miten on mahdollista että Armi nykyään pysyy niin lähellä minua että köysi melkein koskee maahan! Silloin kun leikittiin aktiivisesti melkein päivittäin tämä oli meille haaste sillä Armi laukkasi aina niin kovaa, mutta nykyään laukka on hillitty ja olen todella iloinen siitä. Stick to me leikki toimii edelleen hyvin, tavoitteena on kuitenkin saada Armi kulkemaan vähän lähemmäs, varsinkin laukassa.  Näiden lisäksi tehtiin vähän sideways - ja friendly gamea ja näitä leikkejä pitäisi viedä eteenpäin, muokata niitä vaativimmiksi koska ne ovat nyt liian helppoja ja tylsiä.






Tänään pääsin aikaisin töistä joten päätin lähteä maastolenkille. En edes enää muista milloin oltais viimeks oltu yksin maastossa joten olin ihan unohtanu miten helppoa se on. Kun meillä on seuraa mukana lenkeillä Armi pysähtyy aina välillä miettimään meninikö joku muu edellä mutta kun ollaan yksin Armi kulkee kokoajan tasaista vauhtia eteenpäin.Tämän päivän lenkistä tuli n. 10km ja askellajina meillä oli enimmäkseen ravi tai laukka joten lopputulos oli hikinen poni.
Alla kuva ennen lenkin lähtöä ja lenkin jälkeen.



Olin unohtanu miten ihanaa onkaan touhuta Armin kanssa, en muista milloin olisin päästänyt sen tarhaan vihaisena. Aina tulee hyvälle tuulelle, vaikka päivä olisikin alkanu huonosti.

2 kommenttia:

  1. olette kyllä super hyvä tiimi! Saanko udella millaiset bootsit Armilla on? itsellänikin on mietinnässä kengättömille poneille bootseja, mutta olisi hyvä tietää kokemuksia eri merkeiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armilla on simple bootsit etu jaloissa ja sport bootsit taka jaloissa:)

      Poista