sunnuntai 26. tammikuuta 2014

“Choose friends who are positive and loving”


Leikittiin eilen pihalla, kun pellolle en nyt halua lähteä kun Armille tuli viimeks haavoja jalkoihin. Onneksi meillä on aika iso tasainen alue jossa voi hyvin leikkiä.
Ollaan nyt ruvettu harjoittelemaan uutta tehtävää, missä Armi peruuttaa minun ympäri. Eli circling game peruuttaen, ja se sujuu oikeastaan aika hyvin siihen nähden että ollaan vain harjoiteltu sitä pari kertaa ennen tätä. Peruutus menee vielä aiha hitaasti ja minun pitää aika usein muistuttaa että Armin pitää käntää peppua jotta siitä tulisi ympyrä, välillä se kuitenkin itse käntää peppua ja silloin annan paljon  rapsutuksia/namin ja levätään hetken.

Uuden tehtävän lisäksi leikittiin niitä vanhojakin leikkejä, jotka alkaa mielestän sujumaan tosi hyvin vapaanakin. Oikeastaan olen nyt vasta saanut sen tunteen että tiedän että Armi ei lähde vaikka pyydän sitä raviin circling gamessa. Ennen katsoin kokoajan että milloin se lähtee että ehtisin kutsua sitä minun luokseni ennenkuin se ehtii lähteä, mieluiten ennenkuin se edes ajatteli lähtemistä.







Ajattelin yrittää toteuttaa kaikkia postauksia mitä toivoitte ja arvontakin on varmaan lähiaikoina tulossa!

2 kommenttia: