tiistai 27. elokuuta 2013

Sänkkärillä


Nyt on suurin osa sänkipelloista puitu, joten tänään päästiin sinne ratsastamaan. Pelloilla on vielä oljet, sillä myydään sitä yritykselle joka tekee olkipellettiä. Kun olki on poistettu voi vapaasti ratsastaa missä vain, tänään ratsastin olkikasojen välissä.

Tänään koitti se hetki mitä olen odottanu pari kuukautta, sain nimittäin kokeilla pysyykö Armi rauhallisena vai lähteekö täyttä laukkaa. Ennen jos ollaan yksin ratsastettu pellolla Armi on kokoajan tarkkailu missä muut on, ja tietenkin myös aina kihdyttäny kun suunta on kotiin päin.
Lämmittelyn jälkeen koitti se hetki. Ja niinkuin toivoinkin, Armi piti tasaista vauhtia jokaiseen suuntaan. Paremmin päästään toki varmistamaan tilannetta kun oljet on korjattu pois. Hymyilyttää vieläkin, en voi uskoa sitä todeksi.

Lopuksi tehtiin vileä vähän peruutuksia ja takaosankäännöksiä, jotka eivät sujuneet yhtä hyvin. Takaosankäännökset sujuivat velä ihan niinkuin ennenkin mutta peruutukset eivät. Armi peruutti hitaammin mitä yleensä joten sain lisätä painetta aika reilusti, lopuksi Armi peruutti suht nopeasti pienimmällä paineella. Joten loppujen lopuksi olen tyytyväinen Armiin, se yritti parhaansa niinkuin aina ja se riittää! 


4 kommenttia:

  1. Kuvissa on jotenkin tosi ihana tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tarkoitus olikin ottaa kuvia aurinkoglaskussa :)

      Poista
  2. ihania kuvia! :) tykkään muuten tästä blogin uudesta ulkoasusta (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ulkoasun teki Marjo http://jauhokuono.blogspot.fi/ :)

      Poista