sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Pieni hetki yhdessä
Olin tänään Lahjan kanssa pitkällä maasto lenkillä enkä jaksanu sen jälkeen enää lähteä minnekkään Armin kanssa, joten mentiin vaan alas pellolle leikkimään vapaana.
Ei tehty niin paljon, oltiin vaan ja tehtiin pari harjotusta. Mun pitäisi vähän useammin vaan olla Armin kanssa, olen nyt leikkiny tai ratsastanu niin paljon että minun pitää taas "muistuttaa" Armia että minun luona saa myös levätä. Tämä parantaisi ehkä myös meidän cirkling game:iä sillä nykyään Armi ravaa pari kierrosta ja sitten se lähtee omille teille, käynnissä se sen sijaan voi kävellä vaikka kaksikymmentä kierrosta. Voi myös olla että ollaan tehty cirkling game:iä nyt niin paljon että Armi on kyllästyny, minun pitää siis keksiä jokin ratkaisu tähän. Kokeilen ainakin ensin vahvistamalla minun luona olemista.
Toivottavasti tänään tuli viimenen lumisade, odotan jo että hevoset pääsisi laitumelle ja että minun koulu loppuu että päästään tekemään uusia kuvioita ja viettää enemmän aikaa yhdessä. Koulu päiviä onkin vain 38 jäljellä!
hahaa, tuo viimeinen kuva on mainio! (:
VastaaPoistaTunnustaudun tässä vaiheessa myös lukijaksi. On kivaa, että kirjoitat siitä mitä teet ja myös MITEN teet, sillä itsellä olisi tädillä talli jossa käyn ja jossa vaalitaan luonnollisia hevosmiestaitoja, mutta en oikein osaa vielä leikkiä hoidokkieni kanssa. Blogistasi saa ideoita ja jotain osviittaa siitä mitä kannattaa tehdä. Jatka siis samaan malliin!
kiva kuulla että teksteistä saa ideoita ja että niistä ymmärtää mitään! :)
Poista