perjantai 29. kesäkuuta 2012

"There's nothing you can't do when your horse becomes a part of you."

Tänään oltiin taas pitkällä maastolenkillä, n.2h. Lenkistä tuli kuitenkin aika rauhallinen, enimmäkseen käyntiä mutta kuitenkin aika paljon ravia ja yks laukka pätkä. Armi oli ihanan rento koko matkan tänään.
Ratsastin koko matkan kaulanarulla, vaikka oli mulla hackamoret päällä koko matkan varmuuden vuoksi.


Sanoin jo pari päivää sitten että mun piti tilata Parellilta, tilaus lähti kuitenkin vasta tänään. Onneks kaikki tavarat tulee sieltä noin viikossa.
Saatte sitten nähdä mitä kaikkea kivaa tilasin sieltä!




joku taidekuva

Harjottelin taas Armin kanssa makulleen menoa lenkin jälkeen. Sujuu jo aika hyvin, eihän se vielä käskyä osaa mutta ymmärtää varmaan jo jotenkin.




Otsikon teksti on sitaatti Pat Parellilta!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Vapaa päivä


Tänään meillä oli vapaa päivä. Nykyään ne vapaat päivät vaan lisääntyvät, ei tehdä mitään. Oon vaan aina tarhassa ja kuvaan tai sit pitää rapsuttaa. Vaikka se olisi aika helppoota vaan ottaa porkkanakeppiä mukaan tarhaan ja sit leikkiä vähän siellä mutta sitä en ole tehny pitkään aikaan.


Pikku laitumelta on kohta syöty kaikki heinät. Oli tarkoitus että olisivat päässeet isolle laitumelle viime viikolla kun heinätpaalit oli tehty, mutta heinät ei ollu kuivunu tarpeeksi ja sitä paitsi tuli vettä, ehdittiin just saada n.20 paalia sisälle.
Niin heinät meni ihan pilalle ja ne on vieläkin siellä laitumella kun on liian märkää mennä traktorilla ottamaan niitä pois, ja liian raskasta ottaa ne käsin pois. Ollaan kuitenkin otettu käsin pois vähän niin että kasvais nopeammin ja saatais hevoset sinne.
Nyt ollaan tehty pieni aitaus meidän pihaan missä hevoset on päivällä. Vaikka on siellä pikku laitumella kuitenkin sen verran että pärjäävät mutta sitä ruohoa saa etsiä. Ja sit niillä on vähän ruohoa metsätarhassa, vaikka eniten siellä on sellasta mitä ne ei syö.








tässä kuva pikku litumelta
Tämä uusi upea banneri on Jessin tekemä! (:

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

tavallinen päivä

Tänään käytiin maastossa n. 2h lenkki. Enimmäkseen oltiin metsässä niin että hevoset saivat katsoa mihin astuu ja nostaa jalkojaan.
Olen nyt viimeaikoina pitäny kaulanarua maastossakin että voitais tulevaisuudessa mennä vain kaulanarulla, tai oonhan mä jo menny jotain pieniä lenkkejä. Totesin kuitenkin että Armi tottelee yhtä hyvin kaulanarulla kuin naruriimulla jos ei paremmin. Niin päätin että kunhan saan sen mun kidz porkkanakepin Parellilta niin meen pelkällä kaulanarulla.

Armilla on nyt niin paljon tavaraa jotka tarvisi "korjausta". Satula liukuu oikealle, varmaan kun sillä on enemmän lihaksia vasemmalla puolella, niin sitä pitäis topata. Bootsit tippuu aika usein nykyään maastossa kun säärystimen liukuu ylös niin pitäisi hankkia uudet säärystimet. Mutta bootsit on kyllä kestäneet tosi hyvin, ollu käytössä kohta 3 vuotta!

Mulla ei ole yhtään kuvia tästä päivästä niin lisään vanhan kuvan!

Mähän oon ollu opettamassa Armia makulleen menoa mutta se on vähän jääny nyt, mutta tänään kokeilin taas. Eihän se vielä osaa käskystä mennä mutta on se edistyny. Ennen kun sanoin sille "maahan" kun se just oli menossa piehtaroimaan niin se aina nousi ylös, nyt se menee makaamaan vaikka sanon siinä vieressä "maahan". Kyllä se sen vielä oppii tänä kesänä;)

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Liberty kentällä

Tänään oltiin taas kentällä, se oli kuivunu tosi hyvin mutta ei kai sillä ole väliä kun siellä nytt taas sataa.
Ratsastin tänään Armia kentälle, varusteina oli kaulanaru sekä porkkanakeppi.


Kentällä tehtiin sitten taas enimmäkseen stick to me, mutta kaikki ei menny yhtä hyvin kun eilen. Armia ei huvittanu laukata siinä vieressä niin lähti aina kentän ympäri. Se oli oikeastaan hyvä koska tuli mieleen että ollaan tehty aika paljon samaa kokoajan että Armi kaipaa varmaan jotain uutta. Onnistuttiin kuitenkin pari kertaa ja päätin lopettaa se siihen.




Laitoin neljä kartiota esiin. Pyysin Armia pujottelemaan niitä ja se onnistu hyvin niin pyysin raviakin, ja sekin suju hyvin. Tehtiin myös erilaisia kuvioita niitten kanssa, esim. 8.
Ei olla pitkään aikaan tehty pujottelua niin olin yllättyny että sujui hyvin. Ajattelin sitten että Armi tarvitsee varmaan aikaa ennenkun sitä uutta juttu tehdään uudestaan. Niin ehkä mun pitäisi nytt pari kertaa olla tekemättä stick to me laukassa(:



Käytettiin pari puomia sideways game:iin. Ensin niin että ne olivat L muodossa sitten suoraan peräkkäin. Peruutin Armia yo-yo game:in avulla niin että se tuli puomien viereen niin että se siitä sitten olisi voinu mennä sideways game:iä. Yo-yo game suju kyllä tosi hyvin mutta kun oli vielä vähän matkaa puomeille niin Armi yritti jo mennä sideways, yritin korjata sitä mutta ei Armi tajunnu mitä mä halusin siltä niin se kääntyi ja käveli pois. Kokeilin uudestaan mutta Armi meni samalla tavalla kun äsken. No, mentiin sitten lähemmäksi puomia niin ettei se tarvinnu peruuttaa niin pitkä matka, sillon se sujui ihan hyvin.



Kun puomit oli kun L, niin lähetin Armia sillee että kun se oli siinä kulmassa niin sen peppu oli minua päin. Ei olla koskaan vielä tehty sideways sillee ettää olen Armin takana niin jouduin menemään lähelle ja antaa aika isot avut että se siirtyi, mutta se meni oikein hyvin.





Mitäs pidätte videoista? onko ne tylsiä, liian pitkiä? Entä kuvista? onko niitä liian paljon/vähän?
etäs onko liian vähän tekstiä?

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

online kentällä

Tänään oltiin kentällä leikkimässä. Kenttä oli tosi märkä ja pohja pehmeä mutta kaikki meni kuitenkin paremmin kun olisin voinu odottaa:)
Tein ensin puomeista L muotoisen labyrintin. Siitä läpi peruutettiin niin että jouduttiin kulmassa siirtää etuosaa tai takaosaa, se meni kyllä ihan hyvin. Käveltiin sitten myös vaan siitä läpi, se olikin vähän hankalempaa kuin peruutus koska Armi yritti alussa mennä sideways:ia ja se kokeili kaikenlaista ennenkun tajusi kolmannella kerralla!


Kyllä me sitten tehtiin sitä sideways: ia puomien kanssa. Armi tykkää tosi paljon siitä leikistä niin mitään ei ole siinä mikään ongelma. Tai on meillä yks pieni ongelma sideways game:ssä, Armi ei ihan tajua sitä ravissa. Mutta nyt alkaa kyllä sekin sujua, mutta se ei ole kaunista. Mutta eiköhän se siitä:)

“The better your horse goes backwards and sideways, the better he will do everything else”  Pat Parelli


Harjoteltiin myös aika paljon cirkling game:iä, varsinkin sitä että se pysyisi pyytämässäni askellajissa. Jos teilläkin on sama ongelma niin hyvä "harjoitus" on se että heti kun se vaihtaa askellajia (hidastaa) niin vaihdatte suuntaa sen kanssa, niin se oppii että se saa olla rauhassa ilman paineita jos se pysyy pyytämässä askellajisa.  Samaa on vaikka sideway:sin kanssa, heti kun se tekee oikein niin paineet pois:)

Sitten tehtiin paljon stick to me! Mentiin vaan tavallisesti pientä ympyrää ja vähän sikin sokin sivusta sivuun. Ajattelin että harjotellaan vähän enemmän laukkaa ja se laukkas yllättävän hyvin siinä mun vieressä. Mähän yllätyin oikeastaan siitä koska Armi ei ole ennen jaksanu tai halunnu laukata pientä ympyrää vieressäni, se sai paljon paljon kehuja. Olin niin ylpeä siitä!

Noo, vaikka sanotaan että pitää lopettaa aina kun on menny hyvin, mutta munhan oli pakko kokeilla vapaanakin. Ja se laukkas siinä mun vieressä pientä ympyrää, ennen se aina lähti laukkaamaan kentän ympäri. Kokeilin molempiin suntiin ja onnistuttiin, olen varsin yllättynyt siitä että se kulki siinä vieressä oikeassa laukassa. Olen niiiin ylpeä että, ollaan nyt askel lähempänä cirkling game:iä vapaana. Tai osataanhan me jo käynissä mutta ravi ja laukka ei ihan vielä suju:)

En saanu sitä stick to me liberty mukaan videoon ku muistikortti oli täynnä mutta se tulee tänään;)



Huomenna lähtee tilaus Parelliin niin jos joku haluaa jotain niin sanokaa!


Arvonnan voittaja

Arvontakone arpoi voittajaksi nimimerkin Miaw, eli Rest in the Beauty - blogin kirjottajan!
Lisä tiedot voitosta on lähetetty voittajan sähköpostiin!

Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti palautteista jotka olen saanut(:


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Level 1


Kokosin listan mitä pitää osata päästäkseen ensimmäisen tason läpi

Viimeksi vielä vide jossa näytän kaikkia leikkejä samassa järjestylsessä mitä niitä tänne kirjotin.

sinun pitää osata:

Friendly game
- narurimu päälle niin että hevonen seisoo paikallaan pää käännettynä sinua päin, rentoutuneena.
- hieroa koko hevosta porkkanakepillä
- hieroa etujalat
-"heittää" köyttä/porkkanakepin narua rytmisesti hevosen kaulalle.
Molemmilta puolilta!

"heitän" porkkanakepin narua Armin kaulalle


Porqupine game
- siirtää etu- sekä takaosa kokonaisen kierroksen ympäri (360 astetta)
- peruuttaa painamalla nenäluuta 
- peruuttaa painamalla rintakehää
- laskea niskaa alas

lasken niskaa

siirrän etuosaa


Driving game
- leikkiä driving game:iä rintakehää vastaan
- lähettää hevosta piste A:sta piste B:hen, lähtöpaikkana alue 2
- antaa käsien liukua köyttä pitkin "luoksetulossa" (lisäät tietenkin painetta jos hevonen ei tule kun annat käsien liukua köyttä pitkin)

pite A:sta piste B:hen


Yoyo game
- peruuttaa tarhan potista sisään ja pyytää hevosta takaisin
- kävellä, pysähtyä, peruuttaa ilman että hevonen kävelee päällesi

Cirkling game
- tätä ei vielä tarvitse osata

Sideways game
- hitaasti aitaa/seinää vasten (yritin näyttää selkeästi videossa miten aloittaa koska tiedän kokemuksella ettei hevonen ymmärrä sitä heti. Eli käännä etu- ja takaosaa eri aikaan, ensin etuosaa sitten takaosaa... )

Sideways suokki tammamme kanssa, joka on level 1 oppilas:)

Squeeze game
- lähettää hevosta 120cm leveästä aukosta
- antaa hevosen nuuskia traileria (emme omista traileria joten tätä me ei usein tehdä)





Jos jokin asia jäi epäselväksi kysykää ihmeessä!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Arvonta

Ajattelin nyt pitää arvonnan vaikkei lukijoita olekkaan kun 16!

Palkintona on naruriimu jonka naturligdressyr.se sponsoroi.
Saat itse valita riimun väri ja koko. Riimun värivaihdoehdot ovat: musta, sininen, viininpunainen, kultainen, punainen, valkoinen ja vihreä, letityksen värivaihdoehdot ovat: musta, pinkki, liila, royal sininen!

SÄÄNNÖT :
* Arvontaan voivat osallistua kaikki jotka ovat lukijoita/ liittyy lukijaksi
* Osallistumisaikaa on 24.6. asti
* Arpoja saat :
 - Kun kommentoit sähköpostiosoitteesi ja haluamasi väri ja koko
 - Toinen arpa, jos perustelet kommentissasi mikä on hyvää/huonoa blogissani ja miksi luet sitä.
 - Kolmas arpa, jos mainostat arvontaamme omassa blogissasi.
* Osallistuessasi ilmoita seuraavat tiedot:
 - lukijanimi, sähköposti, arpojen määrä ja mainostamispaikkasi linkki.




lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kentällä

Tänään oltiin kentällä ratsastamassa. Käveltiin sinne kaverini kanssa, sinne on siis n. 1-1.5 km matka!
Sinne tultua haravoin eka urat pois, sitten piti vielä siivota kakat pois:)
Olen nyt koko kevään ja alkukesän ratsastanu kaulanarulla. Ollaan kyllä edistytty paljon siitä kun aloitetiin, tavoite olisi että voisin ratsastaa vain painoavuilla mutta sinne on kyllä vielä pitkä matka.
Kun ensimmäistä kertaa kokeilin ratsastaa naruriimulla meidän peltotiellä n.1.5 v sitten niin Armi lähti täyttä laukkaa kotiin, ajattelin sillon etten ikinä voisi ratsastaa kaulanarulla, hyvä jos edes naruriimulla mutta tässä ollaan(:


Kun päästiin aloittamaan niin tehtiin paljon pysähdyksiä ja siitä sitten heti raviin ja ravista seis... onnistu ihan hyvin, alussa meni pari käyntiskelta ennenkun meni raviin mutta sitten tajusi tehtävän!



Harjoteltiin myös paljon voltin tekoa painoavuilla, alussa tarvitsi enemmän lisäapuja mutta lopussa meni aika hyvin. Laukassa tarvitsi sen sijaan aika paljon enemmän apuja että teki sen voltin!






Tehtiin vähän pohkeenväistöäkin, sujui ihan hyvin mutta sais käyttää takaosaa vähän enemmän. Tehtiin vain käynnissä tänään, ajattelin ettei edes kannata kokeilla ravissa ennenkun osaa käynnissä vähän paremmin. Kuolainten kanssa oli paljon helpompaa pidättää Armia sisään niin että se teki hienoja väistöjä käynnissä sekä ravissa. Siitä huomaan että käytin ennen aikapaljon ohjia vaikka olisi pitäny silloinkin käyttää istuntaa enemmän:)


Laukkaa nostettiin pysähdyksestä, alussa otti pari raviaskelta ennenkun taas tajusi miten piti tehdä. On kyllä pakko sanoa että Armi laukkaa paljon rauhallisemmin kun ennen. Ja siirtymiset laukasta raviin on aina ollu meillä ongelmana koska Armi stressaantui ja pää nousi taivaisiin, mutta sitä ollaan nyt saatu pois kun ollaan ratsastettu kaulanarulla. Tai itseasiassa yritin tänään olla käytämättä kaulanarua, että kuuntelisi vielä enemmän istuntaan!



Katoin kuvista että käyttääköhän Armi enää takaosaa kun ratsastetaan näin vapaasti, niin eihän se ihan astu alleen mutta melkein. Ehkä se vielä joku päivä astuu reilusti alleen, mutta tärkeintä on että meillä molemmilla on hauskaa. Armin lempi puhaa on kuitenkin vapaana leikkiminen mutta kai ratsastuksessa on jotain hauskaa!





"Being your horse’s “owner”, his partner, his steward, his sponsor, his friend, his mentor, teacher… I think it is vital to know how to make his life with you the best it can be… for BOTH of you. Otherwise, why should you stay together? This relationship can be great… or it can be filled with fear, frustration or feeling like a failure. It’s up to you." Linda Parelli

perjantai 15. kesäkuuta 2012

lenkkeilyä sekä poreerausta


Tänään käytiin lyhyeellä maasto lenkillä. Oltiin enimmäkseen metsässä, siellä oli jyrkkiä ylä- ja alamäkiä niin Armi sai vähän työskenelläkin.
Kun lähdettiin pihasta niin Armi oli yllättävän laiska mutta kun päästiin metsään niin vauhtia rupes tulemaan, huomaa että metsässä käveleminen on paljon hauskempaa kun tavalliset tiet tai jopa metsätiet. Metsässä kun on enemmän tekemistä:)
Tässä on huono kuva (otettu puhelimella), kun käveltiin metsätietä pitkin!


Tehtiin tänään kukista kranssi ja laitettiin se hevosten päälle! Tarhassa kuvien otto ei ihan onnistunu kun muuta halusivat vaan syödä kranssia(:

Dennis & Armi
 





Piti kyllä vielä lisätä pari kuvaa Lahjasta! Ensimmäinen kuva onnistu mielestäni aika hyvin:)





torstai 14. kesäkuuta 2012

Rauhallisia päiviä!


Tänään meillä kävi pari tyttöä ratsastamassa, ne on nyt ollu 3 kertaa ja tulevat taas maanantaina ja keskiviikkona. Eli Armilla oli melkein vapaa päivä, enimmäkseen käyntiä ja vähän ravia n. tunti!



Muuten Armi on viettäny päivänsä laitumella niin kun joka päivä. Tänään olikin niin kuuma että hevoset halusivat pois ötököistä niin seisoivat keskellä päivää pihatossa tai metsässä missä oli varjoa. Että huomaa kyllä että jos itse saavat valita niin tulevat keskellä päivää kun on paljon ötököitä pois varjoon.
Säälittää aina kun näkee tien varrella hevosia jotka seisovat laitumella ilman mitään varjoa tai suojaa ja vielä yksin ilman lajitovereita!



 Armille on kyllä kasvanu iso kesämasu, pitäisi saada siitä vähän pienempi niin olisi hyvä. Vähän pyöreä saa kuitenkin olla kesällä:)


Tässä kuvassa on Armi ja meidän 5v suokki tamma Lahja, joka muutti meille tammikuussa. Ennen Lahjaa meillä oli ylläpidossa suokki-ruuna Sähkäri, mutta jouduttiin lopettamaan sitä sairauden vuoksi, lihakset hävis vähitellen!


 


   


Voisin järjestää jonkun arvonnan palkinnolla, sitten kun lukijoita on tasan 20. Mutta katotaan nyt, sehän voi olla että siihen on vielä ikuisuus:)